25. marraskuuta 2013

Koristelua

Muutamat päivät täällä ovat olleet nyt niin kauniita,  että ulos mentäessä saa haukkoa henkeään pelkästä ihastuksesta.( pikku pakkasen lisäksi.)   Lunta on puissakin ja aurinko on paistanut upeasti pitkän aikaa päivällä.    Joululevyt soi aamusta iltaan nyt ihan luvan kanssa ja muutenkin  tunnelmointi saa alkaa  kaikella tavoin.





Viikonloppuna sain availla vähän vanhempien joulukoriste kätköjä ja aseteltiin ensimmäiset koristeet paikoilleen.   Koristelaatikkojen availua voi minun mielestä verrata ihan joululahjojen availuun, niin kivalta se tuntuu aina löytää ne kauniit vain tätä juhlaa varten tarkoitetut valot ja koristeet. 


Nappasin sitten muutaman kuvan hillitystä mutta mielestäni ihan jo joulua enteilevästä tunnelmasta.  






Karvakorva seuraili tarkasti touhotusta rennosti sohvalta. :)




Täällä kotona  ollaan tehty muutamia jouluisia askarteluja, eli  niistä lisää myöhemmin. 
Tunnelmallista viikon jatkoa toivottaen
Tanja

19. marraskuuta 2013

Synttärit




Pieni ja nopea  kuvapostaus kuopuksen 4-vuotissynttäreiltä,  jotka vietettiin monen muun pienen pojan tavoin lentsikka teemalla.   

 


 Poika avasi innoissaan kovin mieleisiä pakettejaan.  Niistä avautui kaikkea lentokoneisiin, Turtlesiin ja StarWarsiin liittyvää.   Kestosuosikkina meillä soi Fröbelinpalikat,  joiden tahdissa lauletaan ja soitetaan eri soittimilla. 






Kiitos kaikille juhlijoille. <3

Seuraavaksi palaan taas varmaankin jouluisimmilla aiheilla.
 Hyvää tiistai iltaa,

Tanja

12. marraskuuta 2013

Pyjamat





Olin Miian  luona jokin aika sitten yhdistetyillä sisustus- ja vaatekutsuilla heidän kauniissa uudessa kodissaan.    Sieltä löysin pojille  nämä Me&I :n suloisen vaaleansiniset yöpuvut.   Näistä innostuneena ompelin tuollaisen pilvityynynkin tähtityynyjen sekaan. 


Nuorimmainen on avustanut täällä minua avaamaan nettikauppaan tulleita lähetyksiä.  Taidetaan mekin laittaa kuusi tänä vuonna tuollaiseen koriin, niin kuin monissa blogeissa ja lehdissä olen nähnyt. 

                                                       Mukavaa tiistaita kaikille,
                                                                      Tanja 




8. marraskuuta 2013

Askartelua...

Nyt on jouluinen askarteluinto alkanut täällä nostaa päätään.   Ulkona on synkeää ja niiin harmaata,  että pakko tasapainottaa tilannetta fiilistelemällä jo joulua.  Askartelin tuollaisen nauhan,  jossa roikkuu pieniä sukkia ja lapasia.   Varmaan nuo valot joudun vielä napsauttaa pois päältä, ettei tuntuisi liian jouluiselta  aivan vielä....  Juuri sopivan kokoinen sypressi löytyi onneksi läheisestä kukkakaupasta ja sain asetelman nostettua pöydälle näin perjantain kunniaksi.  :)







                                         Idea lähti liikkeelle Kaunis pieni joulu-kirjasta ,
                            joka on pullollaan toinen toistaan ihanampia jouluisia askarteluvinkkejä. 
                                    Ensimmäiset glögit ja piparitkin herkuteltiin samalla. 


Ja kun inspis on suurimmillaan on kiva,  kun kaapista löytyy vanhoja valkoisia neuleita ja vähän liimakangasta.  Pienen pienet pyykkipojat maalasin  valkoisiksi.  


Toinen ihana joulukirja on Ilona Pietiläisen - Lumoava joulu.  Tästä kirjasta ideoin muun muassa tuon rusetin asetelmaani.   Molemmat kirjat on täynnä ihania tunnelmakuvia ja toivottavasti ehdin tehdä vielä monta askartelua ennen joulua näistä, sekä kaikista muista kirjoista inspiroituneena.



    Lapsillekkin otettiin esiin ensimmäiset jouluiset kirjat.
    Näitä on mukava istahtaa yhdessä lukemaan sohvannurkkaan näin viikonloppuna. <3 


                                    
                                        Nyt vielä viimeistelemään Isänpäivä yllätyksiä.
                                      Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille,
                                                                            Tanja

4. marraskuuta 2013

Rento viikonloppu kuvina




Viikonloppu vierähti taas  mukavasti.  Kyläiltiin ystävien luona ja mummolassa, mutta ehdittiin viettää aikaa myös kotona oman perheen kesken.   Selailin erilaisia askartelu ja sisustus-kirjoja. Melkoinen ideaähky taas mielessä. ;) 


                       Hyvään viikonloppuun kuuluu aina tietenkin rauhassa rakennellut leikit,
                                                       joita ei tarvitse keskeyttää.
 





                             Muutamat joulujututkin löysivät  paikkansa..pikkuhiljaa. :)
                            Taljat, Mailegin porot ja ensimmäiset valot laitettiin paikoilleen.



                                  Keittiössä leivottiin pitsaa ja herkuteltiin pannukakulla.


             Ihasteltiin hautausmaan kynttilämerta, sekä muisteltiin omia rakkaita poisnukkuneita.  <3


Sunnuntaina katsottiin vielä hyvä elokuva.  Olen onnekas , kun minulla on ystävä joka tietää elokuvista paljon ja aina valitsee minulle leffat joista tietää minun todella  pitävän.  Kiitos E <3

                                                   Hyvää alkavaa viikkoa teille,
                                                                   Tanja