29. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantai





 Nyt on kaikki valmistelut juhlaa varten tehty ja pitkäperjantai voi alkaa.
 Kokosin pienen alttarin näkyville pääsiäiseksi,  muistuttamaan mistä tässä kaikessa olikaan kyse.  Lapsille löytyi vivamon matkalta kiva pieni kirja,  jossa on pääsiäisen sanoma selkeästi kerrottuna. 










 Viime vuotinen kranssi löytyi koristelaatikosta sen verran hyvin säilyneenä,
  että pääsi koristeeksi tänäkin vuonna.
  Tämmöiset harmaat ja vaaleat koristeet olen sioitellut olohuoneeseen ja eteiseen.
  Värikkäämmät koristeet aseteltiin lastenhuoneisiin ja ruokailuhuoneeseen.  :)





 Askartelin viimevuotisen pastellipupuviirin klik!  tyylisen nauhan valkoisilla pupuilla.
 Puput leikkasin paksusta kartongista.  Päälle laitoin liimaa ja paaaljon hileitä.
  Lopuksi kiinnitin puput silkkinauhaan,  jossa oli valmiiksi jo valkoisia helmiä.




                                                     Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!

                                                                       <3 Tanja

25. maaliskuuta 2013

Pupuja







 Hei!

Virkistävä  viikonloppu takanapäin.  Olimme naisporukalla lohjalla Vivamossa.
 Kerta oli minulle ensimmäinen mutta ei missään tapauksessa viimeinen, mikäli se minusta riippuu.
 Reissun jälkeen onkin ihana aloittaa oikein tohinalla pääsiäisen odottaminen.
 Suunnitteilla on ainakin ystävien tapaamista,virpomista,herkuttelua ja yksi konserttikin. 



 Tänään ollaan leikitty paljon.
 Aamulla pojat innostuivat leikkimään pupuilla ja minä ehdin ottamaan suloisista leikeistä kuviakin. Mukavaa vaihtelua poikien batman ja superman leikeille.. :)
 Pupuille katettiin vähän pääsiäisherkku pöytää .



 Sänkyjä ja muuta meilegia nettikaupasta. Klik.:)


Lopuksi pupuille pakattiin matkalaukut täyteen vaatteita ja
 he matkustivat kuulemma amerikkaan lomalle. ;)
Hauskasti lapset keksivät taljan olevan hiekkaranta,
 ja kantoivat aurinkovarjot ja -tuolit biitsilleen. 




                                                                     Leikkisiä päiviä!

                                                                                        <3 Tanja

20. maaliskuuta 2013

Pieniä aikaansaannoksia








 

 Vihdoin sain aikaiseksi vaihtaa  lyhtyyn vähän sisustusta.
  Jouluiset höyhenkuuset olivatkin näkyvillä luvattoman pitkään!
  Eilen nukkekoti-piirissä rakentelin muutamasta palikasta tuollaisen manttelin,  sekä muotoilin muutaman astian takan päälle.
 Ihan hauska tuli pienellä vaivalla.
 Lopuksi vielä vanhasta neulepaidasta muutama tyyny ja matto lattialle.
 Viimeisenä vielä  ulkoa muutama oksa takkapuuksi.-tadaa. ;)



Samaisessa kerhossa sain alkuun tämän puputyynyn teon, mutta ompelukoneesta oli kotiin unohtunut paininjalka ,eli viimeistelin tämän sitten tänään loppuun.  
Pupu jää lämmittelemään takan viereen ja odottamaan muita pääsiäisaskarteluja kaverikseen.  :)





Tänään aloin myös lukea tätä Anna Pehon: super arkea -kirjaa.
Olen vasta alussa,   mutta vaikuttaa mukaansatempaavalta teokselta. :)
Vaikkakin ihan tavallista arjen ajanhallinnan ja tekemisen laadun pohtimista.



                                                        <3 Tanja

17. maaliskuuta 2013

Blogi 1 vuotta

















                                   Tänä viikonloppuna on herkuteltu kaikilla eri valkosuklaaherkuilla.
                                    Ollaan tavattu paljon  ystäviä ja sukulaisia,  sekä vaan lepäilty.
                                                               Nautittu auringosta ja ulkoiltu.
                                                         Huomasin myös viikonlopun aikana
                                            ,että tätä blogia on tullut päiviteltyä nyt jo vuoden ajan.
                   Koitan keksiä vaikka jotain pientä kivaa arvontaa lähitulevaisuudessa teille ihanille
                                                         ,jotka täällä käytte vierailulla.



                                                                         <3 Tanja

14. maaliskuuta 2013

Myrskyn jälkeen










                                             Toissapäiväisen myrskyn jäljiltä on piha täynnä lunta.
                                                  Kun aurinko sitten paistoi koko eilisen päivän,
                                                               luonto oli uskomattoman kaunis.

                                                         Kävelylenkillä minua tosissaan harmitti,
                                     etten ole tullut vieläkään hankkineeksi jotain kätevää pientä pokkaria,
                                                          joka kulkisi näppärästi mukaan joka paikkaan.









                                                                 Aurinko tuo kevään sisään,
                                                           vaikka penkat vain kasvavat ulkona.
                                                         Tulee into laittaa jotain väriä,  ainakin vihreää...
                      Saapa nähdä kuoriutuuko meidän talosta tänä  keväänä yhtäkään viherpeukaloa. ;D




                                              Olohuoneeseen asettelin jokavuotisen suosikin varastosta
                                                         eli tämän  Rivieran Maisonin päivänvarjon.
                                                    Sopii niin tuohon aurinkoon, etten siihen kyllästy.


                                      Lapset kaivoivat eilen lumilinnansa esiin, mutta nyt jo  näyttää siltä,
                                                       että pääsemme samoihin puuhiin takaisin.

                                                                           Iloista torstaita kaikille!
 
                                                                                         <3 Tanja



9. maaliskuuta 2013

Kahvit kuistilla








                                Tänään nautittiin päiväkahvit kuistilla auringon lämmittäessä  ihanasti.
                                  Tiramisukahvia ja amerikasta tuliaiseksi saamiamme suklaakonvehteja,
                                                    sekä vaahtokarkkeja pastelliväreissä, nams. 

 




                                  Sisälle tulvii  valoa ja verho asiat ovat olleet mietinnässä viime aikoina.
                                                 Osaisi vaan päättää silkistä, sametista vai säkistä...
                      Vasemman puolinen vaihtoehto taitaa viedä voiton,  eli ihan vaan vaaleat pellavaverhot.




                                                                  Aurinkoista viikonlopun jatkoa!
                                                                                   <3 Tanja

6. maaliskuuta 2013

Jämsän helmet







Hiihtolomallamme käymme aina muutamassa jämsän keskustassa sijaitsevassa liikkeessä ja kaksi niistä ovat erityisesti  mieleeni.  Ensimmäinen Nellynalle josta yllä olevat kuvat ovat,   siaitsee vanhassa kivinavetassa aivan keskustan tuntumassa.  Meidän suureksi harmiksemme liike on lopettamassa tämän myymälän ja siirtyy jatkossa kokonaan Jyväskylään.   Ehkä poikkeamme siellä asti vierailulla ensi vuonna. :)   Alerekit pursusivat mitä ihanampia löytöjä ja sainkin hankittua pojille ensi talveen sopivat ulkovaatteeet puoleen hintaan.   








 Toinen Jämsän ylpeys on ehdottomasti idyllinen witikkalankartano   josta löytää aina jotain pientä kotiin tuotavaa.  Kartanossa on lifestyle myymälän lisäksi viihtyisä kahvila.  Suosittelen käymään jos lähettyvillä liikutte.