10. syyskuuta 2013

Kiitollisuus

Täällä ollaan nautiskeltu aurinkoisesta alkuviikosta ja katseltu kun lehdet putoavat puista.
Ihan mahtavia syyspäiviä nämä tällaiset. :)




Olen näiden päivän sana-kirjojen suurkuluttaja ja nyt löytyi hyvä just aamukahvihetkiin sopiva Joyce Meyerin kirja,  joka on toivoa täynnä aina tulevaan päivään.   Aina ei aamulla herätessään mieli ole täynnä uskoa tulevaan, siksi mielestäni on hyvä heti aloittaa päivä virittäytymälla ns. oikealle taajuudelle. :)



Viikonloppua sain olla viettämässä Vivamossa, nyt  toista kertaa elämässäni.  Paikka jo itsessään on todella rauhoittava ja kaunis.  Kiireetön viikonloppu istuskellen omenapuiden alla ja miettien elämän iloja ja suruja.   Loppujen lopuksi päällimäisenä mieleen jäi suuri kiitollisuus omasta elämästä ja ihmissuhteista, sekä luottamus suuremman johdatukseen kaikessa.    Ikimuistoinen lauantai-ilta saunottiin ja uitiin  lämpimässä lohjanjärvessä kirkkaan tähtitaivaan alla.


Huoneemme nimikin oli kiitollisuus ja tuo käsintehty avaimenperä teki minuun ihan ensimmäisenä vaikutuksen. :)

                                                                      Tanja

11 kommenttia:

  1. Samaa mieltä kanssasi, on aivan parasta luottaa siihen että taivaan isä johdattaa kaikessa ja ihanaa että voi turvallisin mielin antaa oma elämä hänen kädelleen. Ja siunata omia lapsiaan ja luottaa siihen että heidänkin elämästä pidetään huolta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat kädet ovat niin lyhyet varjelemaan. Mitä enemmän kuulee elämän kohtaloita ja-tarinoita, sitä vakuuttuneemmaksi tästä kaikesta tulee. Onneksi on Taivaan Isä <3 Kiitos kommentistasi Marianne.

      Poista
    2. Kyllä, aivan liian lyhyet ja hennot omat kädet! Onneksi tosiaan että on Taivaan Isä, ja vielä suurempi onni on saada tuntea hänet. Siunattua syksyä sinulle ja perheellesi, ja ihana lukea blogiasi!

      Poista
  2. Tuo kirja on niin ihana! <3 Sain sen itse lahjaksi.
    Tervetuloa uuteen blogiini, jos kiinnostaa:
    rouvav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä lahja! Kiitos kun kävit kertomassa blogistasi, tulen heti pikimmiten vastavierailulle. :)

      Poista
  3. Täytyy itsekkin katsoa kirjaa,vaikuttaa hyvältä!
    Kiitokset taas kauniista kuvista ja mukavaa syksyä.

    VastaaPoista
  4. Täytyypä tutustua kirjaan. kiitollisuus sen kun aina muistamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä aina muistutella itseään kaikesta hyvästä . :) Kiitos kommentistasi Minna.

      Poista
  5. Sinun blogisi huokuu kauneutta ja kiitollisuutta :) Kiitos kirjavinkistä, pitääpi hankkia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!