3. maaliskuuta 2013

Hiihtoloma



                                                                       Hei!

                Kotiuduimme tänään hiihtolomalta himokselta ja sain jo latailtua kuvanikin koneelle.
                 Kaikki laukut on  purettu,  ja pyykitkin taidettiin suurin osa  pestä jo mökillä.
                                                             Arki saa siis alkaa.
                                              Mieli on levännyt ja täynnä uutta intoa.
                                                         Loma teki siis tehtävänsä.







 Mieli on kiitollinen lomasta,   saimme olla terveitä koko porukka ja sääkin oli suurimmaksi osaksi hyvä.  vietimme sisarusteni perheiden kanssa lomaa samassa mökissä jo viidettä vuotta.  Taidamme hioutua aika rennoksi lomanvietto porukaksi vuosien harjoittelun tuloksena. ;D    Lapsilla on aamusta iltaan seuraa toisistaan,  ja rinteisiin sekä ladulle löytyy aina kaveri.  Lapsenvahtejakin on tietysti  enemmän,   kun olemme majoittuneena saman katon alle.   Viimeisen vuorokauden vietimme vain meidän perheen kesken mökillä,   ja lapsilla tuli jo aika pitkäksi ilman serkku seuraa. 







                          Rattikelkoilla otettiin kovia kisoja ja välillä paisteltiin nuotiolla makkaraa.











                                      Mökki on tilava ja toimiva myös isommalle porukalle. 
 













                                         Viimeisessä kuvassa on pari innokasta kotiin lähtijää.  :)

                                                                    Hyvää alkavaa viikkoa!

                                                                                <3 Tanja 

13 kommenttia:

  1. Oi, kivalle näyttää. Varmasti oli mukava loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva loma. Kiitos kommentistasi Sanna.:)

      Poista
  2. Rentouttavan kuuloinen loma ja mikä rikkaus että lapsilla serkut seurana :)
    Kyllä niitä lepohetkiä vaan perheen kanssa aina tarvitsee <3
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkut ovat kyllä iso rikkaus elämässä. Varmasit näitä lomia muistellaan sitten isoina poikina. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Totta, mökki on tosi viihtyisä ja toimiva. :)

      Poista
  4. Kivan näköinen mökki ja ihanan talvisia kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanan näköinen mökki ja kivankuuloinen loma ollut teillä :) Mukavaa keväänodotusta perheellesi!

    VastaaPoista
  6. Todella tunnelmallinen blogi sinulla. Kauniita kuvia ja kaunis valkonen koti. Olisin kysynyt että mitä materiaalia teidän yläkerran lattia on? Näyttäisi kuvissa juuri sellaiselta mitä olen etsinyt, jos muistat merkin niin viitsitkö kertoa.
    Terv. Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Yläkerran lattia on Cellon laminaattia ja luulisin että se vaalein sävy. Pinnassa on jonkin verran vaaleanharmaata, mutta en muista millään enään tämän sävyn nimeä.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!