28. huhtikuuta 2012

Kohti vappua

Tänään aloitin päivän siistimällä ruokakomeroita.  Aamupuuroa keittäessä,  kun huomasin miten sekaisin kaikki kuivat ruokatarvikkeet ovat, sain inspiraation purkittaa ja järjestää kaikki paikoilleen. Viimein!




Ja kun kerran keittiössä alettiin häärimään niin samalla tehtiin vähän ananaspiirakkaa ystävälle. <3 





Simatkin saatiin pullotettua ja huomenna koristellaan vähän vapputunnelmaa kotiin.   Ellokselta saapui mieluisia kesävaate löytöjä ja joitakin lakanoita. Ihanan vaaleita väreja.



Illalla käväistiin vielä mouse in house sisustuskutsuilla ja löysinkin jotain tosi kivaa.  Nyt vain odotellaan tavaroita  kotiin etsimään paikkaansa. :)

Hyvää viikonloppua
Tanja






23. huhtikuuta 2012

Valoa

Tänään ollaan nautittu valosta ja auringon lämmöstä todenteolla. Ulkona on ihasteltu tulevaa vihreyttä ja kerätty kaikkea tärkeää talteen kuten kukkia ja matoja. :)




Ihana ja rentouttava päivä auringossa on tehnyt kyllä hyvää työteliään viikonlopun jälkeen.  Olimme kampaamassa muotinäytöstä lauantaina ja sunnuntaina messuilla.  Malleja oli paljon ja aikaa rajallisesti eli töitä sai paiskia ihan kiireellä.  Kivaa vaihtelua arkeen. 


Aamun ulkoilulla tarvittiin vielä kunnon varusteita, mutta päivällä ne kyllä olivat jo liikaa.  

 

Ulkona riittää touhuja ja töitä vielä pitkään.  Hyvät apurit minulla oli kuitenkin traktoreidensa kanssa.  



Sisälle ei sentään matoja tuotu ;) Vaan leikittiin näillä ihan muovisilla eläimillä,  jotka ovat yksi kestosuosikeista.



Puput seuraavat touhuja aitiopaikalta.



Lämpöä on näillä näkymin luvassa lisää tulevina päivinä. Kivaa!  Ehkä uskaltaisi jo hakea aurinkotuolitkin varastoista. 
Hyvää viikon jatkoa!





19. huhtikuuta 2012

Arkea

Me ollaan ihmetelty keväisiä lumisateita.  Kirjassa kaikki on niin selkeää, luonnossa yllättävää.


Sisäleikkeihin löydettiin kivoja uutuuksia silverjunglelta ja blingolta.



Räntäsadetta paossa sisällä on kiva rakentaa  legoja.  Tässä tornissa taisi olla monta rakentajaa ja vähän isompiakin rakentajia mukana.  Legoista keksii aina leikin. :)



Kotiäidin kahvihetkikin oli ihan vahingossa niin sävysävyyn, että pääsi kuvaan. :)

Hyvää arkea!

16. huhtikuuta 2012

Ruokailutilassa


Aurinko osui niin kirkkaana aamupalapöytään, että tänään oli hätisteltävä enimmät pölyt pois ruokailuhuoneesta.  Samalla innostuin kuvailemaan joitain yksityiskohtia.  Olen tykännyt kovasti tästä ratkaisusta, että keittiö ja ruokailuhuone ovat erikseen.  Vaikkakin joskus tuntuu, että kattaminen ja edestakaisin kantaminen on vähän työlästä...  On kuitenkin kiva syödä rauhassa toisessa huoneessa ja jättää tiskit ja kattilat toiseen paikkaan.  Ainut epäkohta on se, että istumme yleensä vieraiden kanssa niin, että heidän näköyhteytensä on suoraan keittiöön.  :D





Siivoilun ja silittelyn jälkeen innostuin kattamaankin vähän kauniimmin.  Vaikkakaan nälkä ei kauheasti tänään vaivannut, koska vietimme päivän ystävän notkuvien pöytien äärellä äiti-lapsi piirissä.  Ja aikaa santsaamiseen jäi liiankin kanssa,  kun lapset leikkivät keskenään  .Nam ja kiitos S <3


Liinat ja servetit siliteltiin ja laitetttin laatikkoon.




Nämä kynttilänjalat ovat oikein kestosuosikkini.  Aina välillä ne ovat kaapissa ja taas nostan ne esille.  Enkä kyllästy.  Tällä kertaa niiden paikka on ruokailuhuonneessa.


Kuistille on jäänyt vielä vähän pääsiäistunnelmaa.  Siellä myös odottaa ruukut ja mullat innostujaa. :)




Nyt menen vielä hetkeksi sohvan nurkkaan selailemaan kirjastosta lainaamiani kirjoja.  Lapset halusivat muskarin jälkeen vielä leikkippuistoon, niin talo on vielä hetken hiljainen.                                        Hyvää viikkoa <3




10. huhtikuuta 2012

Loman jälkeen

Muutamat kuvat pääsiäisherkuista.  Pasha on aina meillä pakollinen tehdä (tai siis vähintään kaksi). ;) Ja muuten mennäänkin  kaikella kivalla ja helpolla tarjoiluissa.  Mielummin kaikki kokeilut jäävät aina oman porukan maisteltaviksi niin ei tule vieraille yllätyksiä ;D  


Pasha on ykkös pääsiäisherkku. Eli menekki on aina takuu varma.  Sen sjiaan mämmiä ei tänä (kään) vuonna meillä edes nähty, se kun tuntuu jäävän aina syömättä.



Loma tuntui jotenkin tosi rentouttavalta ja pitkältä, kun oltiin vain paljon kotona.  Tavattiin ystäviä. Välillä talo oli täynnä pienten lasten ääniä ja leikkiä, ja välillä ihan pieniä koiran tassuja <3
Kaiken kaikkiaan mukava ja rento pääsiäinen.


Tässä ylimmässä kuvassa lapset ovat vähän lisänneet omaa näkemystään äidin "asetelmiin".  Kiva ettei tule aina niin yksipuolista ja tylsän näköistä.


 Tervetuloa lukijoilleni ! Kiva kun olette löytäneet tänne.  
Mukavaa arkea kaikille lomien jälkeen!



5. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä


Kaikki puput ovat löytäneet paikkansa ja pääsiäisen vietto voi alkaa.  Tänään ollaan saatu jo viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa . Ja se ilo onneksi jatkuu koko juhlapyhien ajan.  On mukavaa olla ihan vaan kotona, kun silloin on aikaa viettää läheistensä kanssa.  Viimeksi tänään ollaan kahvikupposten äärellä mietitty miten tärkeää on, että on aitoja ja rakkaita ihmissuhteita. Niitä jotka pysyvät ja kestävät elämän eri käänteet. 



Nosteltiin vähän keväisemmät kupitkin pöytään.  


Pupuja ja pastellia on vähän joka puolella.  



Yksi vartioi karkkipurkilla.


Toinen istuu häkissä :)





Hyvää ja rauhallista pääsiäistä!



2. huhtikuuta 2012

Possujen kruunajaisia




Kiva kun on löytynyt vaihtelua meillä monta vuotta hittileluina olleille salama autoille.  Possut ovat suosionsa huipulla, ja kaikenlaisia leikkejä niiden kanssa ollaankin keksitty.  Välillä äiti aina tippuu vähän kelkasta, kun mielikuvitus saa otteen, mutta mukavaa on seurailla pienten touhuamista.  Eilen aamulla lapset huomasivat hirveän puutteen possu leikissään- kruunut puuttuivat. :)  Eikun askartelemaan, leikkaamaan ja värittämään. Nopeasti kruunut olivat valmiit,  niin possuille kuin leikkiöillekin. 
  
 

 Välillä possutkin joutuvat telkien taakse.




Äitiäkin on hemmoteltu, kun meidän neljävuotias on herättänyt äidin muutamana aamuna yllätykseen.  Ensin on ollut vuorossa esitys,  jonka jälkeen aamupalaa.  Kahvia ei keitä vielä ei, mutta kattaus koristelu on kohdillaan :)   Muniahan ei pöytään voi laittaa, ilman kunnon vahtia. :)



Mikä tahansa teemaan sopiva on nyt in :)
  Loppuun vähän kunnon kevätulkoilua.  Toinen on tulossa kerhosta,  ja toinen kaupungilta mutta leikki se vei mennessään vaikka varusteet eivät olleetkaan ihan kohdillaan.  


Iloista alkuviikkoa!