13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä painit

Äitienpäivän suurimmat sankarit innostuivat  vuoteeseen tuodun aamukahvin ja laulamisen lomassa hyppyihin ja painiin.   Tänään ollaan poikkeuksellisesti juhlittu äitenpäivää vain oman perheen kesken.  Ollaan oltu sairaana monta päivää ja nyt alkaa paini energiaa olla kokolailla.   Varsinkin kun esikoinen on joutunut terveenä pitämään meille muille seuraa näin pitkään.





Olen ollut jo pienestä pitäen innokas juhlimaan kaikkia pienimpiäkin juhlia.  Ja tietysti siis myös  äitienpäivää, joka on yksi suurimmista <3   Äiti aina kertoo kuinka eräänä äitienpäivänä olin asetellut makuuhuoneen täyteen sanomalehdistä tekemiäni kukkia, ennen kuin he isän kanssa olivat heränneet meidän lasten lauluun.   Äideissä on juhlan aihetta.   Oma äitini on minulle esimerkki siitä miten ihminen voi olla yhtä aikaa vahva ja herkkä, hellä, huolehtivainen ja ennen kaikkea TASAVERTAINEN <3   Äitini on myös minulle esimerkki siitä miten elää ilman sitä ,että liikaa välittää ja satuttaa itseään ilkeillä ja katkerilla ihmisillä.  Sitä taitoa ihailen suuresti  ... Äidin viisaus on sitä, että han osaa kertoa mikä elämässä oikeasti merkitsee ja ns jää sinne viivan alle,  kun tätä kaikkea kokonaisuutena mietitään.  Rakastan sua äiti <3

5 kommenttia:

  1. Ihana blogi myös sulla!Tutut lakanat myös:)

    VastaaPoista
  2. Mikä ihana löytö blogisi olikaan! Selaisin sitä pikkasen, kauniita kuvia ja tekstejä ja ilokseni huomasin, että olet "hengenheimolainen", jos näin voi sanoa. Siunattua loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja Lämmin tervetulo toivotus "hengenheimolaiselle" :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!